Uudi

Mökötuvan Yön-Uudi "Uudi"
Lapinporokoiranarttu
s. 28.9.2009
i. Pilvipolun Maa-Kari
e. Njarga Jublande Skogs-Nieida

B/B 0/0 silmät ok
Luonnetesti +123p, laukauskokematon
EH, H

Steriloitu
Krooninen gastriitti (mahalaukun tulehdus)
Herkkävatsainen
Yliherkkyyksiä ja iho-ongelmia
Toistuvia korvatulehduksia
Neliraajahalvaantunut vajaa 3-vuotiaana, toipunut mutta vaikuttaa edelleen

Pieni Urpo. Maailman paras ja täydellisin riiviörakki, jonka kanssa on kokeiltu ensimmäiset harrastukset pk-lajeista agiin ja tokoon, vähän kaikkea ja kaikesta vähän. Se kauan odotettu ja haaveiltu Ensimmäinen Oma Koira, jonka kanssa on tuherrettu itkua ja lyöty päätä seinään useamman kerran.

Alku Uudin kanssa olisi voinut olla ruusuisempikin. Olin muka varautunut vaikeuksiin, mutta koko pentu tuntui olevan aivan toiselta planeetalta - hirviö, joka repi vaatteita, haukkui kaikelle liikkuvalle, varasteli tavaraa ja ruokaa käsistäkin, sinkoili kaikkiin ilmansuuntiin samaan aikaan ja vain riehui kuin mielipuoli. Pennut kuulemma nukkuvat paljon ja seuraavat aina ihmistä? Jaa niinkö.
   Kun tästä ah-niin-söpöstä pentuvaiheesta päästiin, tuntui siltä kuin Uudi olisi mieluiten muuttanut vaikka metsään asumaan. Yksin. Kaikessa mitä teimme yhdessä, oli aina sukset ristissä. Uudia ei voinut pitää irti, se karkaili treeneissä, haukkui toisille koirille ja riehui koko ajan. Vaadin Uudilta liikaa ja samalla liian vähän, keskityin liikaa siihen mitä se oli tai ei ollut ("tätä ei ikinä kiinnosta, tämä on ihan ylivilkas, tämä on ylisosiaalinen, tämä ei osaa keskittyä, tämä ei ikinä seuraa missä menen") sen sijaan, että olisin oikeasti vain hyväksynyt sen ja lähtenyt korjaamaan ongelmia. Suurin läpimurto Uudin koulutuksessa oli oikeasti vastaehdollistamisen lisäksi sen hyväksyminen sellaisena kuin se on. Ja pipon höllääminen, mikä oli ja on kaikkein vaikeinta.

Nykyisellään Uudi on kakaravuosiinsa verrattuna ihan kuin eri koira. Se on parhaimmillaan kuin ajatus. Ei se edelleenkään käyttäydy täydellisesti joka tilanteessa, mutta se on "tottelemattomuustilanteissakin" jotenkin läsnä ja nykyisin yleensä tiedän syyn, miksi se tekee mitä tekee. Se haukkuu edelleen innoissaan tavatessaan ihmisiä. En edelleenkään luota siihen sataprosenttisesti, etteikö se lähtisi naaman edestä pinkovan jäniksen perään. Se uppoutuu joskus metsässä hajuihin. Se ei ole vieläkään käynyt ensimmäisessäkään kokeessa. Se on kuitenkin arjessa maailman helpoin ja eläminen sen kanssa on uskomattoman vaivatonta (lukuun ottamatta erilaisia pelkoja). Se viihtyy hyvin yksinään nukkuen, on 110% sisäsiisti, ei juuri koskaan itse vaadi uloslähtöä tai tekemistä, kävelee nätisti vierellä hihnalenkit, pysyy irti puistoissa, ohittaa koirat ongelmitta ja matkustaa jaloissa julkisissa. Ja se vain aina tietää mitä pitää tehdä ja lukee minua uskomattoman tarkasti.

Harrastuksissa (eli enää lähinnä tokossa) Uudi on ihan perusmukava ja sen kanssa on kiva treenata, mutta eihän se mikään tykki ole. Se on todella ahne (Uudille ruoka on Tärkeä Asia) ja palkkautuu myös leikistä, joten motivointi on kyllä ihan helppoa. Huonoina puolina taas on stressiherkkyys, ohjaajapehmeys (oma jännittäminen näkyy Uudissa heti satakertaisena), hitaus ja nopea kyllästyminen (ts. ei kestä juurikaan toistoja). Uudi tykkää tehdä hitaasti ja tarkasti pari toistoa kerrallaan. Se on tullut toisesta ääripäästä toiseen - jotakuinkin sinnepäin roiskivasta, kovasta ja keskittymiskyvyttömästä sähköjäniksestä on tullut harkitsevainen, pehmeä ja asiat tarkkaan suorittava koira, jota täytyy olla nostattamassa. Enää ei ole kyse siitä, etteikö kiinnostaisi, vaan on joko epävarmuutta tai on tehty jo liikaa. Tai niitä Uudin ihmepelkoja.

Vanhemmiten Uudin ihmeelliset pelot ovat vahvistuneet ja niitä on tullut runsaasti enemmän. Pahimpia pelon aiheuttajia ovat tai ovat olleet mm. sade, liikenne, liikennevaloissa seisominen, autot, kaikki julkiset kulkuvälineet, kaivonkannet, lapset, portaat, liukkaat pinnat, ritilät, eläinlääkäri ja kaikki uudet paikat. Osasta on päästy eroon (ell, liikennevalot, umpinaiset portaat), mutta osa on edelleen jatkuvasti nähtävillä (sade, liikenne, autot, julkiset). Sade on ihan oikeaa pelkoa, ei vain sitä että hyi sataa en istu märkään maahan. Nykyisin Uudi ottaa jo ruokaa sateella ja jos ollaan jo valmiiksi lenkillä esim. metsässä sateen alkaessa, voi olla ettei se vaikuta mitenkään. Jos sade kuitenkin yhdistetään kaikkein pahimpaan eli liikenteeseen ja julkisiin, on katastrofi Uudin päässä valmis.
   Autot, humiseva liikenne ja julkiset ovat Uudille pahimpia ja elämää haittaavimpia tekijöitä. Välillä tilanne on parempi ja matka "isolle tielle" ratikkapysäkille (tai sen ohi) sujuu vain tärinällä ja läähätyksellä, pahimmillaan Uudi nykii koko matkan toiseen suuntaan, yrittää sinkoilla tienylityksissä ja menee nurmialueille pyörimään ja makaamaan. Tätä työstetään koko ajan. Kaivonkansien koskettamisesta olen myös palkkaillut, etenkin nälkäisenä ja hyvällä tuulella niitä läpsitään mielellään, mutta joku muu pelon aiheuttaja niihin yhdistettynä saa edelleen aikaan niiden kiertämisen.
   Omituista kyllä, minkäänlaista laukausarkuutta tai muita äänipelkoja Uudilla ei ole. Ukkoset ja ilotulitukset menee nukkuessa eivätkä voisi vähempää kiinnostaa.